Pohjois-Karjalan Kylät ry
Joensuu
+358 44 2940 800
pkkylat(at)kylat.fi

Kirjaudu

25.06.2015

Pohjois-Karjalan vuoden kylä 2015 julkistetaan Farmarissa

Pohjois-Karjalan vuoden kylä 2015 julkistetaan Farmari 2015- maatalousnäyttelyssä. Vuoden kylän lisäksi palkitaan vuoden kylätoimija.

Pohjois-Karjalan Kylät ry sekä Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ovat valinneet Pohjois-Karjalan vuoden kylän vuodesta 2000 lähtien. Kylät itse, kunnat ja maaseututoimijat ovat saaneet tehdä esityksiä vuoden kyläksi ja voittaja on valittu näiden esitysten pohjalta.

Vuodesta 2013 alkaen Pohjois-Karjalan vuoden kylä on palkittu kiertopalkinnolla, joka kuvastaa kylätaloa. Palkinnon on suunnitellut ja valmistanut puuseppä Mika Kareinen Joensuusta. Rasimäki oli ensimmäinen kiertopalkinnon saanut kylä, vuonna 2014 palkinto luovutettiin Viuruniemen kylälle ja pian kiertopalkinto vaihtaa jälleen omistajaa, kun vuoden 2015 kylä julkistetaan.

Pohjois-Karjalan vuoden kyläksi valittu kilpailee myös valtakunnallisesta Vuoden Kylä- tittelistä, jonka myöntää Suomen Kylätoiminta ry.

Tule katsomaan mikä kylä valitaan Pohjois-Karjalan vuoden kyläksi 2015!

Vuoden kylä palkitaan Farmari 2015- näyttelyn Metsälavalla lauantaina 4.7. klo.14.00 alkaen