Pohjois-Karjalan Kylät ry
Joensuu
+358 44 2940 800
pkkylat(at)kylat.fi

Kirjaudu

Koli

Kyläesittely

Kylä, jossa matkailuelinkeino on kylän peruspilari. Nykyisin suuri osa kolilaisista saa toimeentulonsa tavalla tai toisella matkailusta. Kolilla on Suomen kauneimmaksikin kyläkaupaksi mainittu kyläkauppa, Sale Koli, josta löytyy mm. asiamiesposti ja lääkekaappi. Lisäksi kyläkeskuksessa sijaitsee Taide- ja kulttuurikeskus Kolin Ryynäsen ja Kolin Kotiseutumuseon muodostama viehättävä perinnemiljöö, Kolin kirkko, Seurojentalo sekä Kolin Kulmakivi, jossa on matkamuistomyymälä Saaga-Spirit, Karelia Expertin matkailuinfo ja näyttelytiloja. Koli on noin 250 vakituisen asukkaan kylä Pielisen länsirannalla Suomen kansallismaiseman juurella. Jo 1800- luvun lopulta asti tunnettu matkailukohde kiinnostaa yhä matkailijoita. Koli on innoittanut monia taiteilijoita karelianismin hengessä ja kylässä ovatkin vierailleet aikoinaan mm. I.K. Inha, Jean Sibelius, Juhani Aho, Eero Järnefelt sekä Pekka Halonen.

Kunta:

Lieksa

Asukasluku:

260

Yhteystiedot

Kylän yhteystiedot

Kolin kylätoimikunta

Seppo Saarelainen

puheenjohtaja

Jerontie 32 B, 83960 Koli

+358 10 830 2550

Kylä verkossa

Kylän verkkosivut

Kylän Facebook-sivut

Kolin Seurojentalo

Kolin kylän keskustassa sijaitsee Kolin Ipatin ylläpitämä perinteinen Seurojentalo. Talo on remontoitu ajanmukaiseksi ja toimivaksivanhaa kunnioittaen vuosien 2001-2003 aikana. Tilat sopivat hyvin juhlien, kokousten ym. järjestämiseen ympäri vuoden.

Kylätalon tilat ja varusteet

Ympärivuotisessa käytössä

Kyllä

Henkilömäärä

200

Muut varusteet

Lämmitys, Sähkö, Sali, Keittiö, Internet, Kokoustilat, WC,

Vuokrattavissa

Kyllä

Yhteystiedot

Omistaja

Kolin Ipatti

Sijainti

Merilänrannatie 4 c, 83960 Koli

Varaukset ja lisätiedot

Matti Ponkilainen,

hallituksen jäsen,
kylätalovastaava

+358 40 594 6243

matti.ponkilainen@luukku.com

Päivitetty: 01.06.2016