Pohjois-Karjalan Kylät ry
Joensuu
+358 44 2940 800
pkkylat(at)kylat.fi

Kirjaudu

Sonkaja

Kyläesittely

Sonkajan kylä on kaunis vaaramaisemakylä Ilomantsissa. Sonkajan maisemaa hallitsee Sonkajanjärvi, jonka ympärillä oleville vaaroille asutus on sijoittunut. Valtioneuvoston vuonna 1995 tekemällä päätöksellä Sonkaja-Hakovaara-Kirvesvaara on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi maisema-alueeksi. Tällä alueella sijaitsee myös luonnonsuojelualueeksi rauhoitettu Kesonsuo. Kesonsuon halki kulkevat pitkospuut johdattavat suolla sijaitsevassa Säkäsaaressa olevalle lintutornille. Tornista voi tarkkailla suolla lepäileviä ja ruokailevia runsaita muuttolintulajeja sekä siellä pesiviä uhanalaisluokituksen piiriin kuuluvia lintulajeja, kuten merikotkaa. Sonkajanjärven rannassa sijaitsevat erittäin suosittu uimaranta, kesäkioski ja rantasauna nuotiopaikkoineen. Kylän keskus ja kokoontumispaikka on yli 100 vuotta vanha kansakoulu, joka sodan aikana on toiminut myös kenttäsairaalana. Nykyisin koulu on Sonkajan kyläyhdistys ry:n omistama kylätalo, jossa kokoonnutaan erilaisiin harrastepiireihin ja kylän juhliin.

Kunta:

Ilomantsi

Yhteystiedot

Kylän yhteystiedot

Sonkajan kyläyhdistys ry

Helena Nissinen

sihteeri,
kylätalovastaava

Hömötintie 6 b, 82915 Sonkaja

050 3688 957

Kylän sähköpostiyhteys

Helena Nissinen

sihteeri,
kylätalovastaava

helena_nissinen@hotmail.fi

Kylä verkossa

Kylän verkkosivut

Kylän yhdistykset

  • Sonkajan kyläyhdistys ry
  • Sonkajan erä ry

Kyläsuunnitelma

Sonkajan kylätalo, Sonkelo

Kylätalon tilat ja varusteet

Ympärivuotisessa käytössä

Kyllä

Henkilömäärä

100

Muut varusteet

Lämmitys, Sähkö, Sali, Keittiö, Kokoustilat,

Vuokrattavissa

Kyllä

Yhteystiedot

Omistaja

Sonkajan kyläyhdistys

Sijainti

Hömötintie 6 a, 82915 Sonkaja

Varaukset ja lisätiedot

Helena Nissinen,

sihteeri,
kylätalovastaava

050 3688 957

helena_nissinen@hotmail.fi

Päivitetty: 31.10.2017