Pohjois-Karjalan Kylät ry
Joensuu
+358 44 2940 800
pkkylat(at)kylat.fi

Kirjaudu

Ruvaslahti

Kyläesittely

Ruvaslahden kylä sijaitsee Polvijärven kunnan itäosassa Höytiäisen rannalla. Vesijättömaat kartoitettiin ensi kerran 1862. Höytiäisen laskun vaikutuspiiriin kuuluvista kunnista Polvijärvi, johon Ruvaslahtikin kuuluu, hyötyi eniten järvenlaskusta. Kylän historiaa on esitelty kyläkirjassa Ruvaslahti – kylä vesijättömaalla. Ruvaslahden aktiivinen kyläyhteisön kehittämisyhdistys on toiminut jo yli 35 vuotta. Melkein toiminnan alusta asti yhdistys on julkaissut neljä kertaa vuodessa ilmestyvää tiedotuslehti Ruvasviestiä. Kylätoimintaan kuuluu paljon tapahtumia, esimerkiksi kesäisin järjestettävä lasten urheilukoulu sekä vuosittain Polvijärvi Päivillä järjestettävät Naulanlyönnin SM-kilpailut. Kylällä toimii lisäksi aktiivinen karaokekerho sekä moottorikerho, joka on järjestänyt Ruvasrundi kokoontumisajoja. Alueen luontokohteita ovat Viklinsuon-Rapalahdensuon soidensuojelualue ja Rauanjoen melontareitti. Metsähallituksen Tiaissärkän luontopolun laavu on kyläyhdistyksen hoidossa. Kylällä toimii useita lypsy- ja lihakarjatiloja. Matkailijoille löytyy myös palveluita: Rauhalan lomamökit ja elämysmatkailutila Poro-Pekka. Tuliaiset voi hankkia käyttö- ja koriste-esineitä valmistavasta Sänkipuusta. Kylälle on syntynyt sosiaalialan palvelukeskittymä, sillä Ruvaslahdesta löytyvät Polvijärven AAL-ryhmän kokoontumispaikka Lepokoti Eheytys, yksityinen hoitokoti Ukonhattu ja Polvijärven kunnan työ- ja asumisyksikkö Saviranta.

Kunta:

Polvijärvi

Asukasluku:

300

Yhteystiedot

Kylän yhteystiedot

Ruvaslahden kyläyhteisön kehittämisyhdistys ry

Pia Mäkkeli

sihteeri

Lahdenpohjantie 8, 83835 Ruvaslahti

+358 41 500 4748

Kylän sähköpostiyhteys

Pia Mäkkeli

sihteeri

piamakkeli@ymail.com

Kylä verkossa

Kylän verkkosivut

Kylän Facebook-sivut

Kylän yhdistykset

  • Ruvaslahden kyläyhteisön kehittämisyhdistys ry

Ruvaspirtti

Kylätalona toimii entinen Ruvaslahden alakoulu. Ruvaspirttiä vuokrataan myös ulkopuolisten käyttöön.

Kylätalon tilat ja varusteet

Ympärivuotisessa käytössä

Kyllä

Rakennusvuosi

1924

Muut varusteet

Lämmitys, Sähkö, Sali, Keittiö, Kokoustilat, WC,

Vuokrattavissa

Kyllä

Yhteystiedot

Omistaja

Ruvaslahden Kyläyhdistys

Sijainti

Noisniementie 3, 83835 Ruvaslahti
Päivitetty: 15.12.2016