Pohjois-Karjalan Kylät ry
Joensuu
+358 44 2940 800
pkkylat(at)kylat.fi

Kirjaudu

Kylät Pohjois-Karjalassa

Ahonkylä

Aurinkoinen Ahonkylä sijaitsee lähellä Viinijärven taajamaa Viinijärven rannalla. Se sijoittuu valtatie 9:n tuntumaan, molemmin puolin valtatietä. Ahonkylään kuuluvat siis myös Leppilampi ja Suvisranta. Kylällä on uimapaikka Laukunlammella ja venevalkama Haapaniemessä. Kylän alueella toimivat Jakurin Jahti ja Taipaleen Erä metsästysseurat. Alueella on useita rakennukseen ja koneurakointiin liittyviä yrityksiä sekä maa-ja metsätaloutta. Ahonkylässä on myös kunnan rivitalo. Ahonkylän väripilkku...

>> Lue lisää

Honkalampi

Honkalampi sijaitsee Liperin kunnan pohjoisosassa. Honkalammelta on kymmenen minuutin ajomatka sekä Joensuuhun että Liperiin. Alue on alkanut kasvaa 70-luvun puolessa välissä. Nykyään asutus laajenee Jyrinkylän ja Puolivälin alueen suuntaan. Honkalampi on tunnettu alueella sijaitsevasta Honkalampi -säätiöstä, joka järjestää sosiaalipalveluita kehitysvammaisille. Kävijöitä Honkalammelle houkuttelee vuonna 1999 avattu yksityisomistuksessa oleva Myllyn Vanhat autot, joka on Suomen hienoimpia auto...

>> Lue lisää

Jyrinkylä

Jyrinkylä on syntynyt entisen varuskunnan, Pohjois-Karjalan Patteriston, alueelle. Varuskunta perustettiin sodan jälkeen ja se toimi vuoteen 1997 asti. Varuskunnan lakkauttamisen jälkeen alue kaavoitettiin omakotitaloalueeksi. Jyrinkylän tiet on nimetty varuskuntahistoriaa kunnioittaen. Alueelta löytyvät esimerkiksi Patteristontie, Rykmentintie, Siviilitie ja Kuntsarikuja. Suurin osa alueen rakennuskannasta on uutta, mutta muutamia varuskunnan aikaisia asuintalojakin on säilynyt. Suuremmat var...

>> Lue lisää

Kaarnalampi

Kaarnalampi sijoittuu Liperin kunnan luoteisosaan, Varkaudentien varteen. Naapurikylinä ovat Kompero ja Kaatamo. Kylä tekeekin yhteistyötä kylätoiminnan saralla Kaatamon seudun kanssa. Kylämaisemaa hallitsevat metsät ja peltot. Hyvät marja- ja sienimaastot ovat ahkerassa käytössä.

>> Lue lisää

Käsämä

Käsämä on kasvava maaseutukylä luonnonkauniilla sijainnilla Liperissä. Joensuusta Kuopion suuntaan lähtevä valtatie 9 ja Varkauden suuntaan lähtevä valtatie 23 sekä Pieksämäki–Joensuu-rata kulkevat Käsämän kautta. Kylässä sijaitsee Verven kuntoutuskeskus sekä Ammattiopisto Luovin Liperin yksikkö. Käsämästä löytyy monen palvelun Teboil-huoltoasema.

>> Lue lisää

Kompero

Komperon kylä sijaitsee Liperin kunnassa kauniin Siikakosken varrella lähellä Viinijärveä. Eläväisessä maalaiskylässä asuu monen ikäisiä ihmisiä, myös paljon ulkopaikkakunnilla työssä käyviä pienten lasten vanhempia. Komperosta on hyvät kulkuyhteydet niin kuntakeskukseen kuin Joensuun ja Outokummun kaupunkeihinkin. Kylän nähtävyyksiä on Komperon kotiseutumuseo, joka sijaitsee Taipaleenjoen saarella keskellä Siikakoskea.

>> Lue lisää

Leppälahti

Kylä sijaitsee noin 7 km Liperistä, ulottuu Onkisalmelta Heinäveden rajalle rajoittuen Kaatamon kylään. Kunnostettu kylätalo sijaitsee keskellä kylää tien 476:n varrella. Kylän asumisto on levittäytynyt laajalle. Kylällä on vireää puunjalostusta, hyvät ulkoilu- ja metsästysmaat sekä vireä kyläyhdistys.

>> Lue lisää

Liperin Ekoalue

Liperin Ekoalue sai alkunsa, kun vuonna 1995 alueelle rakennettiin ekotalo Marjalan asuntomessujen erilliskohteeksi. Ekotalon rakennutti Liperin kunnan vuokratalojen rakennuttamisesta ja elinkeinotoimesta vastaava yritys Lipertek Oy. Suomen ekotalojen uranuurtajiin kuuluvan talon suunnittelutavoitteeksi asetettiin yksinkertaisuus ja käytettävien materiaalien vähäisyys. Myöhemmin alueelle rakennetut talot eivät varsinaisesti ole ekotaloja, mutta esimerkiksi monessa niistä on lämmitysjärjestelmän...

>> Lue lisää

Liperin kirkonkylä

Liperi sijaitsee aivan Joensuun kaupungin vieressä. Kirkonkylän näkymää hallitsee jykevä Liperin punatiilikirkko, joka rakennettu vuosina 1854–1858. Kirkonkylän kyläyhdistys, Pro Liperi, on aktiivinen toimija alueella.

>> Lue lisää

Liperinsalo

Liperinsalon kylä on itseasiassa rypäs saaria Telmonselän ja Ukonselän suojassa. Kylään kuuluvat virallisesti Niinikkosaari, Telmo, Karhunsaari, Loukonsaari, Kuusisaari, Murto-Telmo, Vennansaari, Lokkisaaret, Perttisaari, Kajoo ja Kultasaari. Läheiset Haukisaaret, Viitasaari eli Ihalansaari, Reposaari ja Turpeisensaari kuuluvat Ristinsalmen kylään, mutta ne mielletään monessa yhteydessä kuuluvaksi Liperinsaloon. Kylän vakituinen asutus sijoittuu nykyään Niinikkosaareen, jonne on silta Liperin...

>> Lue lisää

Mattisenlahti-Puromäki

Mattisenlahti ja Puromäki kuuluvat Liperin kuntaan. Ne sijaitsevat Pyhäselän rannalla Mattisenlahdentien varressa. Vireä ja elinvoimainen kylä on vahvaa perinteistä maatalousaluetta. Nykyisin alueelta löytyy useita myös eri tuotteisiin erikoistuneita tiloja, kuten peruna-, juures-, villisika-, puutarhatilat ym. Oma kyläkoulu ja kaupungin läheisyys houkuttelevat kylälle uusia asukkaita. Väkiluku onkin lisääntynyt viime vuosina. Alueen oma kylätalo PuroMatti, mahdollistaa moninaisen yhdistysten to...

>> Lue lisää

Puolivälin alue

Puolivälin alue on 80–90-lukujen taitteessa rakennettu omakotitaloalue Ylämyllyn sydämessä. Liperintie rajaa alueen Honkalammen puolelta ja toisella puolella rajana on Mattisenlahti. Alueella sijaitsee Ylämyllyn kauppakeskus palveluineen. Ylämyllyn Shell toimii alueen asukkaita yhteen kokoavana päivittäisenä tapaamispaikkana. Puolivälin päiväkoti palvelee alueen lapsiperheitä ja esikoulu toimii Ylämyllyn monitoimitalolla. Nimensä mukaisesti monitoimiselta talolta löytyy myös nuorisotila ja liiku...

>> Lue lisää

Risti-Kaatamo-Korpivaara-Huistinvaara

Kyläalue kuuluu Liperin läntiseen osaan, ja sijaitsee noin 35 kilometrin päässä Joensuusta Varkaudentien varrelle. Puhdas luonto, vaihtelevat maisemat ja laajat vesistöt tekevät Kaatamon seudusta viihtyisän asuin– ja yritysympäristön. Alueelle ovat ominaisia laajat peltoalueet, kirkasvetiset järvet ja vaaramaisema. Vakituinen asujaimisto ja kasvava määrä vapaa-ajan asukkaita pitävät seudun toiminnan virkeänä. Paikalliset yhdistykset luovat mielekästä toimintaa alueelle. Kyläyhdistyksellä on avoi...

>> Lue lisää

Roukalahti

Roukalahti on vireä maalaiskylä Liperissä, Liperin ja Rääkkylän maantien varrella, Pyhäselän rannalla. Kylä tunnetaan erityisesti kesäteatteristaan, joka on viihdyttänyt ja yhdistänyt kyläläisiä vuodesta 2000. Lisäksi kylän kauniissa maisemissa on useita matkailutiloja. Ihmisen kokoisella Roukalahdella on voimakas tahto tehdä parasta kyläläisten sekä sinne tulevien vierailijoiden viihtyvyyden hyväksi. Suurten vesistöjen ympäröimällä Roukalahdella satunnainenkin matkailija pääsee osaksi maaseutui...

>> Lue lisää

Salokylä

Salokylä on yksi Liperin kylistä. Matkaa Joensuuhun on noin 19 kilometriä. Salokylä on ympäristöltään pitkälti alavaa seutua ja aluetta halkoo kauniit sekametsät. Veteen mielivä voi helposti poiketa läheiselle Kuorinkajärvelle, joka tunnetusti on yksi maan kirkasvetisimpiä järviä. Yli 600 asukkaan kylää vankasti pystyssä pitävä ja elävöittävä tekijä on kyläkoulu. Jatkuvasti kasvavalla kylällä on paljon lapsiperheitä.

>> Lue lisää

Tutjunniemi

Tutjunniemi on Liperin eteläisin kylä. Etelässä naapurina on Rääkkylä, jonne pääsee lossilla Arvinsalmen ylitse. Tutjunniemessä on paljon kesäasutusta. Tutjuun on rakennettu vesi-, ja viemäriverkosto, joka on yhdistetty kunnalliseen verkostoon. Valokuitu tavoittaa myös ison osan kyläläisistä.

>> Lue lisää

Vaivio-Härkinvaara

Vaivio ja Härkinvaara sijaitsevat Liperin kunnan itälaidalla. Liperiin on matkaa Vaiviosta n. 25 km ja Härkinvaaralta n.30 km. Joensuuhun on kummastakin n. 20 km. Vaiviossa on n. 120 taloutta ja Härkinvaaralla n. 100. Kylien miljöötä hallitsevat Viinijärvi ja monet lammet sekä suppaiset maastonmuodot. Vaivion ja Härkinvaaran luonto on hyvin vaihtelevaa. Vaiviota on leikkisästi kutsuttu myös Liperin Lapiksi hulppeiden vaaramaisemien ansiosta. Kylien alueella on myös arvokkaita kasvilajeja sekä ha...

>> Lue lisää

Viinijärvi

Viinijärven kylä sijaitsee Kuopio-Joensuuntien varrella, josta on hyvät liikenneyhteydet linja-autolla Joensuuhun, Outokumpuun tai Kuopioon. Viinijärven rautatieasemalla seisahtuvat myös junat sekä Joensuu-Pieksämäki -väliä liikennöivä kiskobussi. Kylän keskustassa sijaitsee peruskoulun ala-aste ja terveysasema. Viinijärvi on kasvava maaseutuyhteisö, josta on helppo löytää kunnallistekniikalla varustettu hyvä rakennustontti.

>> Lue lisää