Mutalahti

Mutalahden kylätoimikunta
Mutalahden kylätalo (kuva:Mari Voutilainen)
Mutalahden kylätalo (kuva: Mari Voutilainen)

Kunta: Ilomantsi
Asukasluku: 40
Mutalahti on osa ikivanhaa ja suurta ortodoksista Melaselän kylää. Pääkylä jäi toisen maailmansodan rajanvedossa Neuvostoliiton puolelle. Melaselkäläisten oli aloitettava uusi elämä muutama kilometri lännempänä Mutalahdessa ja Nehvonniemessä. Mutalahti on myös vedenjakaja kylä. Saimaan vesistöön ja Pielisjokeen laskeva Koitajoen vesistön yksi haara saa alkunsa Mutalahdelta. Mutalahden eteläosan vedet laskevat Jänisjoen vesistön kautta Laatokkaan. Mutalahdella on paljon hiekkakankaita ja metsät ovat mäntyvaltaisia. Matkaa Ilomantsiin on reilut 25 kilometriä. Matkaa Värtsilään on vajaat 50 kilometriä. Mutalahti on yksi Ilomantsin Karjalaiskylien kylistä, johon kuluvat myös Putkivaara, Nehvonniemi ja Veitsisyrjä. Mutalahti valittiin vuonna 1990 valtakunnalliseksi Vuoden Kyläksi. Mutalahdella on oma kylätoimikunta, joka järjestää yleiset kyläkokoukset ja pikkujoulun. Mutalahden vanha koulu on Karjalaiskylät ry:n hallinnoima, ja siellä on erilaisia kansalaisopiston piirejä. Kylätalo toimii myös juhla- pito- ja kokouspaikkana ja sitä voi vuokrata myös koulutuspaikaksi. Kylätaloa on kunnostettu talkoo- ja hankevoimin.

Kylän yhteystiedot

Jussi Aellig
Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin

Kyläsuunnitelmat ja kyläturvallisuussuunnitelma

Kylän yhdistykset

Kylätalo

Mutalahden kylätalo (kuva:Mari Voutilainen)

Mutalahden kylätalo

Mutalahdentie 229, 82900 Ilomantsi - Katso sijainti kartalla

Mutalahden kylällä on Mutalahden Karjalaiskyläyhdistys ry:n omistama kylätalo, jota vuokrataan ulkopuoliseen käyttöön ympärivuotisesti erilaisten perhejuhlien ja tapahtumien pitopaikaksi. Ulkorakennuksesta löytyvä sauna parantaa talon käyttömahdollisuuksia. Vuokrausta voi tiedustella: Lea Karhapää p. +358 400 675 898.

Kylätalon verkkosivut:

Vuokrattavissa: Kyllä
Henkilömäärä: 70-80
Omistaja: Karjalaiskyläyhdistys ry

Päivitä kyläsi tiedot!

Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin