Koli

Kuva: Tanja Rajantaus
Koli
Kuva: Tanja Rajantaus

Kunta: Lieksa
Asukasluku: 260
"Kylä, jossa matkailuelinkeino on kylän peruspilari. Nykyisin suuri osa kolilaisista saa toimeentulonsa tavalla tai toisella matkailusta: alueella on lukuisia majoitusalanyrittäjiä sekä Pohjois-Karjalan Osuuskaupan Break Sokos Hotel Koli. Kolilla on Suomen kauneimmaksikin kyläkaupaksi mainittu kyläkauppa, Sale Koli, josta löytyy mm. asiamiesposti, veikkaus ABC:N kylmäasema sekä alueen kalastuslupien myynti. Lisäksi kyläkeskuksessa sijaitsee Taide- ja kulttuurikeskus sekä ravintola Kolin Ryynäsen ja Kolin Kotiseutumuseon muodostama viehättävä perinnemiljöö, Kolin kirkko, Seurojentalo sekä Kolin Kulmakivi, jossa toimivat kahvila Lentävä Luuta, Seikkailuyhtiö Vaara sekä Kolin matkailuinfo. Kylällä riittää kaunista katseltavaa niin maisemissa kuin Kolin Veistospuistossa, joka on auki kesäisin syksyyn asti. Koli on noin 250 vakituisen asukkaan kylä Pielisen länsirannalla Suomen kansallismaiseman juurella. Jo 1800- luvun lopulta asti tunnettu matkailukohde kiinnostaa yhä matkailijoita. Koli on innoittanut monia taiteilijoita karelianismin hengessä ja kylässä ovatkin vierailleet aikoinaan mm. I.K. Inha, Jean Sibelius, Juhani Aho, Eero Järnefelt sekä Pekka Halonen.

Kylän yhteystiedot

Laura Härkönen
Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin

Kylätalo

Kolin Seurojentalo

Merilänrannatie 4 c, 83960 Koli - Katso sijainti kartalla

Kolin kylän keskustassa sijaitsee Kolin Ipatin ylläpitämä perinteinen Seurojentalo. Talo on remontoitu ajanmukaiseksi ja toimivaksivanhaa kunnioittaen vuosien 2001-2003 aikana. Tilat sopivat hyvin juhlien, kokousten ym. järjestämiseen ympäri vuoden.

Kylätalon verkkosivut:

Vuokrattavissa: Kyllä
Henkilömäärä: 200
Omistaja: Kolin Ipatti

Päivitä kyläsi tiedot!

Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin