Liperin Ekoalue

Eko-alueen kyläyhdistys ry

Kunta: Liperi
Asukasluku: 300
Liperin Ekoalue sai alkunsa, kun vuonna 1995 alueelle rakennettiin ekotalo Marjalan asuntomessujen erilliskohteeksi. Ekotalon rakennutti Liperin kunnan vuokratalojen rakennuttamisesta ja elinkeinotoimesta vastaava yritys Lipertek Oy. Suomen ekotalojen uranuurtajiin kuuluvan talon suunnittelutavoitteeksi asetettiin yksinkertaisuus ja käytettävien materiaalien vähäisyys. Myöhemmin alueelle rakennetut talot eivät varsinaisesti ole ekotaloja, mutta esimerkiksi monessa niistä on lämmitysjärjestelmänä maalämpö. Myös alueen tontit ovat tavallista isompia, joten kotitarveviljely on mahdollista. Alueelle on myös jätetty rakentamattomia kohtia viihtyvyyden ja avaruuden tunnun lisäämiseksi. Alueella asuu paljon ympäristöhenkisiä nuoria lapsiperheitä. Alueella ei enää ole omaa koulua, mutta entisen koulun tiloissa toimii päiväkoti. Aktiivinen asukasyhdistys järjestää vuosittain läheisen rannan ja muun ympäristön siivoustalkoita ja suunnitelmissa on myös hanketoiminnalla kehittää omaa asuinympäristöä.

Kylän yhteystiedot

Jani Sippola
Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin

Kyläsuunnitelmat ja kyläturvallisuussuunnitelma

Päivitä kyläsi tiedot!

Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin