Sola
Solan kylätoimikunta
Kunta:
Polvijärvi
Asukasluku:
200
Sola sijaitsee puhdasvetisen Viinijärven itäisellä rantamaalla, Polvijärven etelä-osassa. Kirkonkylään on matkaa n. 10 km, Joensuuhun ja Outokumpuun on puolen tunnin ajomatka. Asukkaita on n. 200 henkeä. Loma-asutus lisää kesäaikana väestön määrää puolella.
Kylä on perinteistä maatalousmaisemaa laitumineen ja niittyineen. Harmaat ladot seisovat yhä paikoillaan peltoaukeilla. Pellot ja metsäsaarekkeet vuorottelevat tienvarsimaisemassa.
Solan kylällä on ollut kivikautista asutusta jo 5000 vuotta sitten. Alueella 1960-luvulla suoritetuissa kaivauksissa löydettiin kampakeramiikkaa sekä tärkeimpänä löytönä kuparirengas, joka osoittaa kupariesineitä käytetyn jo kivikautisessa ympäristössä. Solan luontopolun varrelta löytyy kivikautinen asuinpaikka sekä Metsäkirkko, jossa on jo yli 20 vuoden ajan pidetty kesäisin Vuorisaarna.

Kylän yhteystiedot
Oiva Voutilainen
Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin
Kyläsuunnitelmat ja kyläturvallisuussuunnitelma
Kylän yhdistykset
Päivitä kyläsi tiedot!