Nunnanlahti
Nunnanlahden Kyläyhdistys ry
Kunta:
Juuka
Asukasluku:
noin 480
Juuan länsipuolen kyliin kuuluva Nunnanlahti on elinvoimainen maaseutukylä, jolla on
on poikkeuksellinen historia. Kylä syntyi 1600 -luvulla Pielisen rannalle Kolin kupeeseen. Elannon ihmiset saivat maanviljelystä ja metsistä. 1800-luvun loppupuolella Nunnanlahdesta löydettiin Suomen suurimmat vuolukivivarannot, jotka muuttivat kylän kehityskulkua. Syntyi merkittävää kiviteollisuutta tuoden mukanaan muuttoliikettä ja uusia elinkeinoja. Maaseutukylän elämää ja historiaa kuvataan tarkemmin Nunnanlahti kylä kivestä – kirjassa (2022).
2020–luvulla Nunnanlahti on edelleen teollisuuskylä, jossa kaksi kivialan yritystä, NunnaUuni Oy ja Tulikivi Oyj tuottavat vuolukivestä uuneja ja takkoja.
Asukkaita kylässä on noin 400 henkilöä ja savuja 200, lisäksi kylässä on lähes 100 vapaa-ajan asuntoa.
Luonto, maisemat ja harrastusmahdollisuudet ovat Nunnanlahdessa hyvin monipuolisia Pielisen läheisyys mahdollistaa vesillä liikkumisen, kesä- ja talvikalastuksen ja muun virkistyskäytön.
Patikointiin sopivaa, puisin opastein viitoitettua ja kunnostettua, UKK-reittiä on 3,5 kilometriä. Reitin puolivälissä noustaan Korkeavaaralle, josta avautuu hieno näkymä yli Pielisen aina Paalasmaalle saakka. Korkeavaaran näköalapaikalla on hirsinen keittokatos ja nuotiopaikka.
Nähtävää ja koettavaa on muun muassa kylän keskustassa olevassa
Kivikylässä, Kivikeskuksessa ja Vuolukivimuseossa.

Kylän yhteystiedot
Merja Kärkkäinen
Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin
Kyläsuunnitelmat ja kyläturvallisuussuunnitelma
Kylätalo
Nunnanlahden koulu
Nunnanlahdentie 963, 83940 Nunnanlahti -
Katso sijainti kartalla
Vuokrattavissa:
Henkilömäärä:
Omistaja:
Juuan kunta
Päivitä kyläsi tiedot!