Marjovaara
Marjovaaran kylätoimikunta
Kunta:
Ilomantsi
Asukasluku:
110
Kylä sijaitsee maantieteellisesti korkealla ja iso osa asutuksesta on yli 200 metriä merenpinnan yläpuolella. Hyvien liikenneyhteyksien ansiosta kylästä käydään ansiotyössä eri suunnilla.
Marjovaaran kylätoimikunta on toiminut hyvin vireänä kahdeksan vuotta, aiemmin se oli osana Mäkikyliä. Kylällä toimii myös oma metsästysseura Marjovaaran Erä ry. Kesällä kyläläiset pelaavat kahdesti viikossa lentopalloa omalla kentällään ja talvisaikaan kylän latu pidetään auki talkoovoimin. Talvella kyläläiset pelaavat kirkonkylän liikuntahallilla sählyä. Kyläläisten ajanvietteeksi järjestetään myös pilkkikisoja ja muita tapahtumia sekä tehdään retkiä.
Kylän maamerkki on Perttivaarantien risteyksessä seisova satoja vuosia vanha kuusi jonka paksuus tyvestä on 100cm. Lisäksi kylän läntisellä laidalla, Tattarsärkän tien varressa on noin sadan hehtaarin kalanviljelyaltaaksi rakennettu kosteikkoalue, joka on hyvä vesilintukohde.

Kylän yhteystiedot
Antti Antikainen
Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin
Kyläsuunnitelmat ja kyläturvallisuussuunnitelma
Kylän yhdistykset
Päivitä kyläsi tiedot!