01.02.2017

Kyläkierrokset saatu taas vauhtiin

Vuoden 2017 kyläillat ovat lähteneet käyntiin. Kyläkierros meijän nurkilla - illat ovat alkaneet Joensuun alueella. Liperin kylillä on ideoitu jo muutamat illat ja iltoja jatketaan aina huhtikuulle saakka. Viikolla 7 päästään aloittamaan kyläillat myös Kontiolahden kylillä.
Kuva tulossa

Vuoden 2017 kyläillat ovat lähteneet käyntiin. Kyläkierros meijän nurkilla - illat ovat alkaneet Joensuun alueella. Liperin kylillä on ideoitu jo muutamat illat ja iltoja jatketaan aina huhtikuulle saakka. Viikolla 7 päästään aloittamaan kyläillat myös Kontiolahden kylillä.

Vaara-Karjalassa Nurmeksen kyläillat on saatu jo päätökseen, mutta Kierroksen päätöstilaisuus, kyläpäällikköilta pidetään 8.2. Lieksan kylien kierrokset ovat pyörähtäneet vauhdikkaasti käyntiin ja jatkuvat aina Ystävänpäivään 14.2.

Kyläilloissa esitellään ja keskustellaan ajankohtaisia asioita. Maaseudun toimijat työstävät erilaisia hankkeita kylien asukkaiden ja kylätoiminnan hyvinvoinnin edistämiseksi. Kyläillat ovat kyläläisiä ja kylillä toimijoita varten. Iltojen tarkoituksena on saada aikaan keskustelua ja ideointia kunkin kylän omista kiinnostuksen aiheista ja käydä läpi myös epäkohtia. Mitä meidän kylälle kuluu? Halutaanko kylälle jotakin toimintaa? Järjestetäänkö yhteistä tekemistä tai vaikka jokin tapahtuma? Onko meidän kylämme turvallinen? Missä ollaan onnistuttu?

Kyläiltoihin tuovat oman terveisensä myös kunnat ja kaupungit. Mukana kierroksilla ovat kuntien lisäksi Maaseudun sivistysliitto, paikalliset Leader-ryhmät (Joensuun seudun Leader-yhdistys sekä Vaara-Karjalan Leader ry), Pohjois-Karjalan kylät ry sekä Poveria biomassasta-hanke (Metsäkeskus).

Iltojen päivämäärät ja iltakohtaiset ohjelmat löydät Maakaista.fi:n tapahtumakalenterista. Lisäksi illoista ilmoitetaan paikallislehdissä sekä toimijoiden facebook-sivuilla. Iltoihin kutsutaan kyläryppäitä, joten kaikki ovat tervetulleita vaikka ilta ei olisi juuri omalla kylällä.

Tervetuloa kehittämään omaa KYLÄÄ!