02.03.2017

Aitana vai aidanseipäänä - Kylätoimintapäivä 2017

Tervetuloa Kylätoimintapäivään koko perheen voimin! Kylätoimintapäivän tarkoituksena on koota Pohjois-Karjalan kylätoimijoita mukaan yhteiseen päivään. Olemme saaneet loistavia puhujia liittyen päivän teemaan eli vapaaehtoistoimintaan. Päivän aikana kuullaan vapaaehtoistoiminnasta eri näkökulmista katsoen.
Kuva tulossa

Tervetuloa Kylätoimintapäivään koko perheen voimin!

Kylätoimintapäivän tarkoituksena on koota Pohjois-Karjalan kylätoimijoita mukaan yhteiseen päivään. Olemme saaneet loistavia puhujia liittyen päivän teemaan eli vapaaehtoistoimintaan. Päivän aikana kuullaan vapaaehtoistoiminnasta eri näkökulmista katsoen.

Päivä alkaa klo 11, mutta klo 10 pidetään Pohjois-Karjalan Kylät ry:n vuosikokous. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan myös kokoukseen.

Toinen päivän puhujista on vapaaehtoistoiminnan kehittäjänä työskentelevä Tuija Hänninen. Tuija työskentelee Savo-Karjalan SPR:ssä ja on työnsä kautta tutustunut vapaaehtoistoimintaan juurta jaksain. Lisäksi vieraaksi saapuvat Kontiolahden Varparannalta Heput. He ovat Varparannan kyläyhdistyksen lapsijaosto. Ikä ei siis ole este kylätoiminnassa mukana olemiselle.

Kahvien jälkeen oman näkemyksensä teemaan tuo Tarja Jänis. Tarja on pitkän linjan teatteriammattilainen ja toimii mm. Kyläparin Myllyteatterin ohjaajana sekä käsikirjoittajana. Hän on myös opintojensa kautta tutustunut vapaaehtoistoimintaan ja sen kiemuroihin. Häneltä kuulemme kuinka ohjata vapaaehtoisina toimivia kesäteatterilaisia.

Ohjelmaan on varattu myös aikaa keskustelle ja ajatusten vaihdolle. Puhujien on tarkoitus herätellä ajatuksia ja lähestyä aihetta oman näkemyksensä ja kokemuksensa kautta. Yleisö voi kertoa vapaaehtoistoiminnasta oman näkemyksensä, antaa vinkkejä sekä jakaa hyviä kokemuksia, jotka ovat toimineet omassa kyläyhteisössä. Antaa niin sanotusti vertaistukea kylätoimintaan.

Päivän aikana tarjotaan myös keittolounas sekä päiväkahvit Kalevin kanssa. Kalevi Koistinen on maaseudun asukas, jolla on sanansa sanottava asiaan kuin asiaan. Kalevi Koistinen-hahmon takaa löytyy musiikin ja teatteritaiteen moniosaaja Samuli Moilanen. Samuli toimii The LittleBigMusic ohjelma ja konserttitoimistossa. Heidän tukikohtansa Ohvanan Kulttuuritalo toimii myös päivän toiminta-areenana.

Tämän kaiken lisäksi, että osallistumiseen olisi mahdollisuus koko perheellä; Olemme saaneet yhteystyökumppaniksemme Pyhäselän 4H-yhdistyksen. He järjestävät päivän aikana toimintaa perheen pienimmille teemalla LuonnonILO. LuonnonILO on Pyhäselän ja Kontiolahden 4H- yhdistysten hanke, jonka ideana on yhdistää nuoret ja ikäihmiset luonnonantimien ja luontoretkien keinoin sekä antaa tietämystä luonnosta. Tekemistä siis riittää!

Päivän päätteeksi palkitsemme ansioituneita kylätoimijoilta.

Ohjelman näet tästä.

Ilmoittaudu mukaan: pkkylat@kylat.fi

Lämpimästi Tervetuloa!