07.09.2015

Kylähulinat tuo kyläelämää kaupunkiin

Joensuun paikallistoimijat ry on jo vuodesta 2010 järjestänyt Kylähulinat Pro Agrian perinteikkään Syyssatoa - tapahtuman yhteydessä syyskuun alussa. Kylähulinoissa Joensuun maaseutualueen kylät voivat esitellä toimintaansa ja kylien käsityöläiset saavat mahdollisuuden tuotteidensa myyntiin.
Kuva tulossa

Joensuun paikallistoimijat ry on jo vuodesta 2010 järjestänyt Kylähulinat Pro Agrian perinteikkään Syyssatoa - tapahtuman yhteydessä syyskuun alussa. Kylähulinoissa Joensuun maaseutualueen kylät voivat esitellä toimintaansa ja kylien käsityöläiset saavat mahdollisuuden tuotteidensa myyntiin. Kaksipäiväisessä tapahtumassa lauantai on vuosien mittaan ollut ohjelmallinen päivä, jolloin myös kylien esittävän taiteen harrastajat ovat päässeet näyttämään taitojaan. Runoja, musiikkia ja tanssia on nähty ja kuultu monipuolisesti Kiihtelysvaaran, Tuupovaaran, Pyhäselän ja Enon alueilta. Joensuun paikallistoimijat järjestää Kylähulinat yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa, tänä vuonna mukana oli myös Pohjois-Karjalan Kylät. Paikallistoimijat on saanut Joensuun kaupungin kulttuuritoimen avustusta ja Joensuun kaupungin järjestöavustusta tapahtuman järjestelyyn.

Kylähulinat on yksi tapa, jolla Joensuun paikallistoimijat lisäävät kantakaupungin ja kaupungin maaseutualueen vuorovaikutusta. Lisäksi järjestetään kyläiltoja, joissa voidaan suunnitella kylien tulevaisuutta. Tärkeää on valvoa maaseutualueen etuja ja saada kylien mielipiteet huomioiduksi kaupungin päätöksentekoprosesseissa. 

Paikallistoimijoiden sihteeri Erkki Martikainen on ollut mukana kylätoiminnassa jo parikymmentä vuotta, viimeiset seitsemän vuotta kotikylänsä Nivan kyläyhdistyksen puheenjohtajana. Nivan kylätoiminta on ollut vilkasta, vuosittain järjestetään Nivan Valoton -tapahtuma ja onkikisa. Valoton -tapahtuma sai alkunsa kuutisen vuotta sitten Nivan koulun lakkauttamisen yhteydessä, jolloin tulevaisuuden näkymät olivat kyläläisten mielestä ymmärrettävästi varsin valottomat. Loka- marraskuussa varsinaisen tapahtumasesongin ulkopuolella järjestettävä Valoton on vuosien mittaan muuttunut kuitenkin vireeltään positiiviseksi ja kyläläiset kokoontuvat musisoimaan kynttilöiden ja otsalamppujen valossa kylän kokoontumispaikkana toimivalle uimarannan grillikodalle.

Martikainen kokee kylätoiminnan mukavana puuhana, jossa ajoittaisesta väsymisestä huolimatta kuitenkin saa enemmän kuin antaa. Erityisesti Martikainen on innostunut Allianssi ry:n kautta järjestettävästä kansainvälisestä vapaaehtoisesta työleiritoiminnasta. Nivassa on jo kolmena vuonna ollut kesäisin viikon ajan leiriläisiä eri puolilta maailmaa, kaukaisimmat Japanista ja Etelä-Koreasta. Leiriläiset ovat osallistuneet yleishyödyllisiin töihin, maiseman- ja vesimaisemanhoitoon, kylän kohtaamispaikan kunnostukseen ja taideprojekteihin. Heille on myös järjestetty retkiä lähiseuduille ja esitelty suomalaista kulttuuria.

Nivan kyläyhdistyksen 9 jäseninen hallitus toimii aktiivisesti ja rahaa toimintaan on kerätty sekä omalla varainhankinnalla että saatu avustuksina esim. kaupungilta ja sponsoreilta. Yksi syy kansainvälisten leirien järjestämiseen on ollut yritys aktivoida kylän nuoria osallistumaan kyläyhdistystoimintaan. Tämä ei ole kuitenkaan toiminut aivan toivotulla tavalla eikä Martikainen osaa nimetä viisasten kiveä nuorison aktivoimiseksi. Kyläyhdistykset ovat siis samojen haasteiden edessä kuin muutkin järjestötoimijat kokevat olevansa. Martikainen ei kuitenkaan ole huolissaan yhdistystoiminnan hiipumisesta. Kyläyhdistystä ei kannata hänen mukaansa lakkauttaa, vaikka aktiivisista toimintaa ei juuri olisikaan. On tärkeää, että jokaiselta kylältä on tiedossa joku yhteyshenkilö, joka osaa kertoa kylästä ulkopuolisille. Oman kyläyhdistyksen avulla voi vaikuttaa paremmin oman alueensa kehittämiseen.

Jokaisella kylällä on mahdollisuus saada ajantasaiset yhteystietonsa nettiin Pohjois–Karjalan Kylät ry:n ylläpitämän Kylätieto -palvelun kautta, joten kylällä ei tarvitse olla esim. omaa nettisivua pysyäkseen mukana yhteistyössä. Yhteistyötä on Nivassa tehty mm. Pärnä-Ohvana kyläyhdistyksen ja Pyhäselän 4H -yhdistyksen kanssa.

Kylätoiminnasta voi tehdä oman näköistään eikä sen tarvitse olla kurttuotsaista puurtamista. Uusien toimijoiden mukana tulee usein uusia ideoita ja näkökulmia. Martikainen toivottaakin mielellään kylätoimintaan mukaan uusia tekijöitä.

https://www.facebook.com/pages/Nivan-kyl%C3%A4/119025924820360