17.09.2015

Vuoden kylä 2015 kunniamaininta Pohjois-Karjalaan

Kaurila-Muskon kylä Tohmajärveltä on palkittu 2. kunniamaininnalla valtakunnallisessa Vuoden kylä 2015 -valinnassa. Vuoden kylä 2015 on Alpua Raahesta. Suomen Kylätoiminta ry julkisti ja palkitsi Vuoden kylät ja kylätoimijat paikalliskehittäjien valtakunnallisessa LOKAALI - juhlaseminaarissa Raahessa.
Kuva tulossa

Kaurila-Muskon kylä Tohmajärveltä on palkittu 2.kunniamaininnalla valtakunnallisessa Vuoden kylä 2015 -valinnassa. Vuoden kylä 2015 on Alpua Raahesta. Suomen Kylätoiminta ry julkisti ja palkitsi Vuoden kylät ja kylätoimijat paikalliskehittäjien valtakunnallisessa LOKAALI - juhlaseminaarissa Raahessa. Valtakunnallinen Vuoden Kylä ja kunnianmaininnan saavat kylät palkittiin nyt jo 31. kerran.

Kaurilan kylän valintaperusteissa todetaan seuraavaa:

Kyläyhdistys on kehittänyt kylää suunnitelmallisesti yli 15 vuoden ajan. Kaurilan visio kylän toiminnasta on ”hyvän elämän kylä”. Pieni kylä, jolla on kokoonsa nähden mahtavat näytöt kylätoiminnasta. Kyläsuunnitelmia on laadittu aktiivisesti ja nyt onkin käytössä jo kolmas kyläsuunnitelma. Suunnitelman teemoja toimeenpannaan Leader-kehittämishankkeiden avulla ja yhteistyössä Tohmajärven kunnan kanssa.

Vanhan kyläkoulun hankinta kylän toimintakeskukseksi käynnisti mahtavan kehittämisboomin 2000-luvun alussa. Siitä asti kylätaloa on kehitetty ja sen on ollut aktiivisen toiminnan keskiössä.  Kylässä tehdään aktiivista ympäristö- ja maisemanhoitoa hankkeilla ja talkootyöllä. Kylässä on vahva historian kaiku ja sitä hyödynnetäänkin kylän kehittämisessä.

Kylä on käyttänyt erityisesti paikallis- ja sotahistoriaa vahvuutenaan ja työstänyt sekä tuotteistanut siitä näyttelyitä, tapahtumia ja ohjelmapaketteja. Kylä on onnistunut hyvin monissa tärkeissä tavoitteissaan ja aloitteissaan. Kylä auttaa myös kuntaa pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä. Kylän aloite jätevesihuollon rakentamiseksi on toteutunut. Kylämatkailua kehitetään hanketyönä. Kylälle on muuttanut useita lapsiperheitä. Kylässä on laajaa tapahtumatuotantoa, joka hyödyttää koko seutua.

Lue lisää vuoden 2015 palkituista kylistä ja kylätoimijoista