Kunta-järjestö-yhteistyötä Hyvinvointihytinöillä

Järjestöjen ja kuntien yhteistyön edistämiseksi tarvitaan yhteisiä suunnittelun ja toiminnanpaikkoja, siksi vuonna 2015 aloitettiin Hyvinvointihytinät viiden pohjoiskarjalaisen kunnan kanssa. Pilottikunnissa järjestetään vuoden aikana noin 3-4 keskusteluiltaa paikallisten yhdistysten ja kuntatyöntekijöiden kesken. Tarkoituksena on miettiä uusia yhteistyön muotoja ja tekemisen paikkoja sekä tuoda yhdistykset voimakkaammin osaksi hyvinvointikertomustyötä.
Kunta-järjestö-yhteistyö jatkuu jälleen syksyllä viidessä pilottikunnassa. Hyvinointihytinöitä järjestää JAKE- Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke yhteistyössä kuntien kanssa. Kaikki alueen järjestöt ja yhdistykset ovat tervetulleita, joten ilmoittaudu mukaan!
Tähän mennessä varmistuneet hytinät ovat:
Outokumpu, 27.10.2015 klo 17.30-19 (Outokummun kaupungintalon valtuustosali).
Ohjelmassa ensi vuoden Hyvinvointisuunnitelman esittelyä sekä keskustelua yhteisestä Järjestöohjeesta ja vuosikellosta.
Liperi, 5.11.2015 klo 17.30-19.15 (Salokylän koulu, Liperin tie 51 A)
Ohjelmassa keskustelua työllisyyden tukitoimista ja kumppanuussopimuksista.
Tarkemmat ohjelmat ja ilmoittautumislinkit JAKEn sivuilta
Katso myös aiempien kokoontumisten materiaalit