20.02.2020

Maakuntapäivän 29.8.2020 suunnittelu käyntiin

Elokuun viimeisenä lauantaina juhlitaan taas Pohjois-Karjalassa! 
Kuva tulossa

Elokuun viimeisenä lauantaina juhlitaan taas Pohjois-Karjalassa! Pohjois-Karjalan maakuntaliitto varaa tulevaisuusrahastosta 50 000 euroa tulevan maakuntapäivän tapahtumien tukemiseen. Yksittäinen tapahtuman tuki voi olla 500 – 2000 euroa. Tulevaisuusrahastosta tuettujen tapahtumien on oltava pääsymaksuttomia.

Painopisteenä lapset ja nuoret muita unohtamatta

Vaikka maakuntapäivä onkin tarkoitettu kaikenikäisille, on tänä vuonna erityiskohteena lapset ja nuoret. Maakuntapäivän tulisi antaa kaikille lämmin kokemus ja positiivinen muisto. Nuorille tullaan myöhemmin julkaisemaan kilpailu, jonka muoto ja kohde ilmoitetaan myöhemmin.

Maakuntapäivän aikana jaetaan viimevuotiseen tapaan Yksinäisyyttä vähentävä teko -palkinto ja Maakuntapäivän tunnustuspalkinto.

Maakuntapäivään sisällytettävät tapahtumat hyväksyy maakuntaliitto. Kaikille maakuntapäivään hyväksyttäville tapahtumille pätevät samat kriteerit, eli:

  • Tapahtuma on avoin kaikille.
  • Tapahtuma toteuttaa osaltaan maakuntapäivän henkeä, jossa korostuu iloinen yhdessäolo.
  • Tapahtuma käyttää markkinoinnissaan ja toteutuksessaan maakuntapäivän visuaalista ilmettä niissä toimenpiteissä, jotka kohdistuvat maakuntapäivään.
  • Tapahtumista pääosa huipentuu lauantaina 29.8.2020 Pohjois-Karjalan alueella. 

Rahoitushakemukset 17.4.2020 mennessä!

Tarkempia ohjeita löytyy netistä. Rahoituspäätökset pyritään tekemään toukokuun loppuun mennessä.

Maakuntapäivän yhteismarkkinointiin voi osallistua vaikka tapahtumalle ei ole maakuntaliiton rahoitusta. Ilmoittamalla tapahtumasi meille toukokuun loppuun mennessä varmistat sen näkymisen yhteismarkkinoinnissamme.

Infotapaaminen toukokuussa

Ensimmäinen yhteinen infotapaaminen tapahtumien järjestämisestä ja yhteismarkkinoinnista järjestetään toukokuussa sitä ennen mukaan ilmoittautuneille tai rahoitushakemuksen jättäneille.

 

Lisätietoja:

Kulttuuriasiantuntija Pentti Ojajärvi

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

+358 50 4398104

pentti.ojajarvi(a)pohjois-karjala.fi