27.10.2017

Sotkuman kylälle Kunniamaininta

Pohjois-Karjalan Kylät ry ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ovat myöntäneet Kunniamaininnan Polvijärven Sotkuman kylälle aktiivisesta ja monipuolisesta kylätoiminnasta. Kunniamaininta julkistettiin 25.10. Meijän nurkilla -kyläkierroksen yhteydessä.
Kuva tulossa

Pohjois-Karjalan Kylät ry  ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ovat myöntäneet Kunniamaininnan Polvijärven Sotkuman kylälle aktiivisesta ja monipuolisesta kylätoiminnasta. Kunniamaininta julkistettiin 25.10. Meijän nurkilla -kyläkierroksen yhteydessä Kuorevaaran, Sotkuman ja Solan yhteisessä kyläillassa, joka pidettiin Kuorevaaran entisellä koululla. Perusteluina erittäin aktiivinen toiminta kyläläisten hyväksi, vahva hanketoiminta sekä lasten ja nuorten eteen tehty työ sekä yhteisöllisyys. Paikalla oli väkeä kaikilta kolmelta kylältä, yhteistyökumppaneita ja kunnan edustajia. Kunniamaininnan luovuttivat P-K Kylien hallituksen puheenjohtaja Taisto Volotinen ja kyläasianainen Johanna Junno. Polvijärven kylillä on pitkä historia kylätoiminnassa kunnostautumisessa, sillä ensimmäinen valtakunnallinen Vuoden kylä  oli vuonna 1985 Kuorevaaran kylä. Oikein Lämpimät Onnittelut Sotkuman toimijoille ja koko kylälle!