Tyrjänsaari

Tyrjänsaaren kyläyhdistys

Kunta: Ilomantsi
Asukasluku: 200
Tyrjänsaaren kylä sijaitsee noin 45 kilometrin päässä Ilomantsin kirkonkylältä, Koitereen vesistön länsirannalla.

Tyrjänsaaressa on hyvät marjastus-, sienestys-, kalastus- ja metsästysmaastot, joissa myös mieli virkistyy. Saatat nähdä myös vilauksen karhusta tai ilveksestä, ja myös paljon eri lintulajeja saattaa bongata kuten ruisrääkän, viiru- ja varpuspöllön, kanahaukan sekä perinteisistä kanalinnuista löytyy teeri ja metso, on nähty myös riekkoja.

Kauniin Koitereen kerrotaan olevan runsaskalainen. Myös Tyrjän seudun pienvesistöt, lammet ovat kalaisia ja kalastonhoidon kohteina kuten Koiterekin.

Kylän alueella Koitereen rannalla on kaksi kyläyhdistyksen hoitamaa uimarantaa ja tulipaikkaa; Savilahdessa ja Hirsiniemessä. Savilahdessa yöpyville on tulossa vapaaehtoinen ympäristömaksu, jolla katetaan jätehuolto ja polttopuut.

Veneenlaskupaikat ovat Juuansaaren sillan kuppeella (pankilla), Hirsiniemessä ja Hiiskoskella.

Kyläläisten kokoontumispaikkana on Tyrjän kylätalo (entinen Tyrjänkylän maamiesseurantalo). Siellä kokoontuu kansalaisopiston kursseja, kuten voimistelupiiri, kaikenikäisten jumppakerho, Koitere-teatteri ja askarteluryhmiä.

Tyrjänsaaren kyläyhdistys järjestää erilaisia tapahtumia ja retkiä yhteistyössä muiden toimijoiden, kuten Koitereen Erän ja kalatalousalueen kanssa. Ohjelmassa on ollut muun muassa erilaisia juhlia ja juhlapyhien tapahtumia, vieraslajien torjuntaa, juoksu- ja pyöräilytapahtumia, myyjäisiä ja teatteriesityksiä.

Viime talvena kylällä oli luistelurata Koitereella ja pieni kenttä myös Erkanlammella, sillä nyt on innostuttu panostamaan liikuntaan ja liikkumiseen.

Alueelta löytyy myös palveluja tuottavia yrityksiä ja yrittäjiä, joista kyläyhdistys jakaa mielellään tietoa. Kylällämme toimii mm. Liisan kesäpuutarha. Myös lehmien ihailua voi tehdä kylänraitilla, yksi maatila on täynnä touhua.

Kyläläisten ja kesäasujien tai Tyrjässä käyvien kesken on oma WhatsApp-ryhmä.

Kylän yhteystiedot

Annukka Pälvilä
Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin

Kyläsuunnitelmat ja kyläturvallisuussuunnitelma

Kylän yhdistykset

Kylätalo

Tyrjän kylätalo

Kivilahdentie 228, 81420 Tyrjänsaari - Katso sijainti kartalla

Kylätalon verkkosivut:

Vuokrattavissa:
Henkilömäärä:
Omistaja: Tyrjänsaaren kyläyhdistys ry

Päivitä kyläsi tiedot!

Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin