Jokikylä
Nurmeksen Jokikylän Marttayhdistys ry
Kunta:
Nurmes
Jokikylä sijaitsee Nurmeksen keskustasta noin 10 km pohjoiseen, lähellä Valtimon kunnan rajaa. Kylän keskus levittäytyy nauhamaisena harjuselänteellä mutkittelevan tien varrella, jonka läheisyyteen sijoittuvat kauniit peltomaisemat. Tien länsipuolella virtaa Vastimonjoki, jota kylän kohdalla kutsutaan Karinvirraksi ja joka laskee Joki-Vastimojärveen jatkaen kulkuaan Hovilanjokena ja Pöyhölänjokena kohti Pielistä. Kyläkokonaisuutta ympäröivät idässä Haapavaara ja Muuranvaara, lännessä Vastimovaara ja Konkkavaara, etelässä Lingonvaara ja Kellovaara.
Jokikylää hallitsee kolme suurta elementtiä, jotka ovat joki, pellot ja metsäiset vaarat. Myös useita lampia on kylän alueella; Likolampi, Nuottilampi ja kirkasvetiset Pitkälampi sekä Kumpulampi. Tien ympärillä on hyvin hoidettuja peltoja. Vaarat ovat moreeniharjuja, jotka ovat tärkeää pohjavesialuetta. Jokikylän ympäristöllä kokonaisuudessaan on merkittävää kauneusarvoa, ja vanha Valtimolle vievä maantie onkin kaunis maisematie.

Kylän yhteystiedot
Sanni Korhonen
Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin
Kyläsuunnitelmat ja kyläturvallisuussuunnitelma
Kylän yhdistykset
Kylätalo
Mehtä-Marttala
Rötsäntie 2, 75500 Nurmes -
Katso sijainti kartalla
Kylätalon verkkosivut: https://www.martat.fi/marttayhdistykset/nurmeksen-jokikylan-marttayhdistys-ry/
Vuokrattavissa:
Kyllä
Henkilömäärä:
30-50
Omistaja:
Jokikylän Martat ry
Päivitä kyläsi tiedot!
Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin