Kuisma-Majoinvaara
Kuisma-Majoinvaaran kyläyhdistys ry
Kunta:
Joensuu
Kuisma-Majoinvaara sijaitsee Enossa 53 kilometrin päässä Joensuun keskustasta. Enon kirkonkylälle matkaa on 13 kilometriä ja Ilomantsiin 37.
Alue on maastoltaan vaihtelevaa, metsäisten vaarojen kehystämää, kirkasvetisten lampien täplittämää erämaista maastoa. Osa vesistöistä on istutusvesiä, joista voi tavoitella jalokalojakin.
Majoinvaarassa sijaitsee ortodoksinen leirikeskus Sikrenvaara. Päärakennus on entinen kyläkoulu.
Alueen mielenkiintoisimpia nähtävyyksiä on Helvetinportti, joka on 1,5 kilometriä pitkä rotkolaakso. Alueelle on merkitty polku. Lisäksi alueella on Tornatorin ylläpitämä noin 10 kilometrin pituinen retkeilyreitti.
Kyläyhdistyksen toiminta perustuu yhteisöllisyyteen. Kokoontumisia pidämme uimarannalla, jota olemme kunnostaneet esteettömäksi. Järjestämme siellä juhannus -ja uudenvuoden bileitä sekä talkoita keväisin ja syksyisin. (05042024)

Kylän yhteystiedot
Antero Pitkänen
Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin
Kyläsuunnitelmat ja kyläturvallisuussuunnitelma
Kylän yhdistykset
Päivitä kyläsi tiedot!