Uskali
Uskalin kyläyhdistys ry
Kunta:
Joensuu
Asukasluku:
60
Uskalin kylä sijaitsee Jänisjoen vesireitin varrella. Joki kuuluu vahvasti kylänmaisemaan. Siihen liittyvät niin nykypäivän voimalaitos kuin historian havina, kun joki on houkuttanut asumaan varsilleen. Myös kirkasvetinen Uskaljärvi kuuluu kylämaisemaan. Joen rantapellot ovat avoimet ja maisemallisesti kauniit.
Asutusta kylällä on ollut jo 1500-luvulta. Kirkonkylälle Kiihtelysvaaraan matkaa kertyy 23 kilometriä. Talouksia kylällä on noin 30.
Uskali tunnetaan kanoista, sillä kylältä löytyy kaksi kanalaa. Yli puolet Pohjois-Karjalan myytävistä kananmunista tuleekin Uskalista. Kylätoiminta on aktiivista ja virkeää. Tapahtumia ja toimintaa järjestetään vuosittain monenlaista. Kyläyhdistyksellä on mm. viikoittainen vesijumppavuoro, jonne suuntaa joka kerta liki parikymmentä liikkujaa kimppakyydeillä. Lisäksi Uskalin kyläyhdistyksellä on luultavasti Euroopan pienin kylätalo, Tanikka-Tupa.

Kylän yhteystiedot
Kari Hotulainen
Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin
Kyläsuunnitelmat ja kyläturvallisuussuunnitelma
Kylätalo
Tanikka-Tupa
Ruskeakoskentie 937, Uskali -
Katso sijainti kartalla
Tanikka-Tupa sijaitsee järven rannalla, luonnonkauniilla paikalla. Lampaiden kesäpaikka on tuvan lähistöllä.
Vuokrattavissa:
Kyllä
Henkilömäärä:
20
Omistaja:
Uskalin kyläyhdistys ry
Päivitä kyläsi tiedot!