Onkamo
Onkamon kyläyhdistys ry
Kunta:
Tohmajärvi
Asukasluku:
500
Onkamon kylä sijaitsee sinisen tien varrella 6-tien kupeessa, jonne on helppo tulla, ja josta on helppo lähteä matkaan, suuntaan mihin tahansa.
Onkamo on Tohmajärven kylistä suurin, asukkaita kylässä on noin 500, ja kesäasukkaiden ja mökkiläisten saapuessa määrä kasvaa huomattavaksi. Tällöin Onkamo muuntuu aidoksi kesäkyläksi, ja on täynnä elämää ja energiaa.
Kylä on rakentunut kahden järven väliselle kannakselle, ja syntynyt 1500-luvulla. Onkamon elinkeinohistoria liittyy pääasiassa maa-, metsä-, ja kalatalouteen sekä matkailuun. Nykyinen kyläkeskus on syntynyt Valkeasuon pysäkin ympärille, maantien ja rautatien risteyksen tienoille. Kylä toimiikin Tohmajärven kunnan käyntikorttina ohikulkeville, ja Tohmajärvelle päin matkaaville.

Kylän yhteystiedot
Taija Tykkyläinen
Onko yhteystiedoissa päivitettävää? Lähetä päivityspyyntö kylätiedoista suoraan PK-Kylät ylläpitäjälle.
Lähetä viesti kylätietokannan ylläpitäjälle PK-Kyliin
Kyläsuunnitelmat ja kyläturvallisuussuunnitelma
Kylän yhdistykset
Päivitä kyläsi tiedot!